Vastuullisuus on tekoja ― tarjoamme töitä metsäalan yrittäjille

Suomen historiassa on ollut ennenkin vaikeita aikoja. Niistä on selvitty, koska on otettu käyttöön niin sanottu ”tekemisen meininki”. Ei ole tarvittu juhlapuheita yhteiskuntavastuusta. Jokainen on ymmärtänyt, että yhdessä tämä maa laitetaan kuntoon. Tällä kertaa laitamme Suomen kuntoon viheliäisen viruksen jäljiltä. Pienin askelin, mutta päättäväisesti. Kaikki yhdessä, eteenpäin katsoen.

Suomen suurimpana yksityisenä metsänomistajana Tornator Oyj haluaa osoittaa vastuullisuutta esimerkin voimalla. Yhtiö ei aio lomauttaa tai irtisanoa ketään koronaviruksen takia, koska sen sitoutunut henkilöstö tarvitsee toimeentulonsa ja yhtiön metsät tarvitsevat hyvää hoitoa, nyt ja aina. Yhtiö ei myöskään katkaise töiden tilauksia sopimusurakoitsijoiltaan, sillä heilläkään ei ole helppoa tällaisena aikana.

Tornator on sen sijaan päättänyt teettää yhtiön metsissä tänä vuonna aiemmin suunniteltua enemmän metsätalouden töitä. Tällä tavoin se pyrkii tarjoamaan lisää toimeentuloa haastavassa taloustilanteessa ja tukemaan näin haja-asutusalueiden työllisyyttä.

Tämä on Tornatorin käsitys vastuullisuudesta. Haluatko kokeilla, millaista on tehdä yhteistyötä tällaisen yhtiön kanssa?

Täytä yhteystietolomake. Kyllä tämä tästä!